Ystävyys on viime aikoina ollut hirveesti mun mielessä kun on nyt tässä ollut vähän sitä sun tätä muutaman ystävän kanssa. Ystävyys merkkaa mulle ihan super paljon, välillä jopa ärsyttävän paljon, mut en voi sille mitään. Mä ihastun täysillä hirveen usein uusiin ihaniin tyyppeihin, mutta se ihastus saattaa useinkin haihtua jonku ajan päästä kun tutustuu toiseen enemmän ja huomaakin ettei välttämättä ollakkaan ihan niin samalla aaltopituudella kuin luulin. Enkä tällä nyt tarkota sitä, että meijän pitäis olla kaikesta samaa mieltä vaan että klikkaa! Jos taas tää ihastuminen kehittyy siihen pisteeseen, että rakastun tähän tyyppiin, niin hyvin harvoin se rakkaus haihtuu siitä mihinkää vaikka tapahtuis mitä.
Ystävyydessä annan kaikkeni ja jos joku “ystävä” siellä ruudun toisella puolella on tästä on eri mieltä, niin veikkaan ettei olla sit koskaan oltukkaan oikeita ystäviä. Mä en väitä, että mä olisin täydellinen ystävä, koska sitä mä en tosiaankaan ole! Uskallan kuitenkin väittää, että kun mä rakastan ja tiedän myös et se toinen rakastaa, niin tässä maapallossa ei oo mitään mitä en sen rakkauden vuoksi tekisi. Mulle on esmes täysin ok, jos joku tuolla kadulla haukkuu mua vaikkapa huoraksi, mut auta armias jos teet saman mun ystävälle. En siinä tilanteessa vaan kykene olemaan hiljaa ja annan kyllä samalla mitalla takasin. Oon huomannu tän olevan aika huonokin puoli meikäläisessä, koska välillä pistän nokkani tilanteisiin, jonka ei pitäis kuulua mulle millään tavalla. Oonki tän äkkipikasuuteni takia joutunu pyytämään anteeksi muutamilta tyypeiltä kun oon jälkikäteen tajunnu typeryyteni. Ku mä en oikeesti sillä hetkellä nää muuta kun kirkkaan punasta ja sitä et mun läheistä on kiusattu ja jotenkin nään sen just mun tehtäväks puolustaa sitä, jos se ei ite syystä tai toisesta kykene. Mä oon myös aika rehellinen ystävä, jonka voi myös ottaa hyvällä sekä pahalla. Omasta mielestäni se ei oo kyl ku hyvä asia, mut kaikki ei kestä sitä ja ymmärrän sen kans jollain tapaa. Just tällä viikolla laitoin ystävälle näin: Rehellisen ystävän neuvo: älä hengaile enää sen jätkän kans. Ystävän neuvo: tee niiku susta tuntuu parhaalta. Kavereille voin usein olla antamatta sitä rehellistä mielipidettäni kun sanon vaan sen mitä se haluu kuulla, mut ystävälle mun on oikeesti helvetin vaikeeta tehä niin. Ku musta se on vähän niiku “kusettamista” tai siis niin, tajuatteko mitä tarkotan? Sellasta myötäilemistä ja mun mittakaavassa se on ystävältä tosi paskamaista. Jokaisella meillä on tietty omat käsityksemme ystävyydestä enkä sano et tää mun ois se ainoo oikee, mut se on mun näkemys. Kukaan ei voi sanoo mulle, että tää mun näkemys on väärä ihan niiku mä en voi sanoo kellekkää muulle et se niitten ois väärä.
Mua vaan ärsyttää ihan suunnattoman paljon se, että just tän mun suorana olemisen takia, monet ei sit uskalla olla mulle sitä samaa. Pelätään etten sit osaa ottaa sitä oikein ja alan raivoomaan, ku oikeesti se ei menis niin vaikka vaikutankin välillä ihan super jyrkältä. Mä en kuitenkaan ajattele, että olen aina oikeessa ja kukaan muu ei voi olla eri mieltä, koska mun kanta on se ainut oikea kanta. Sitä mä en todellakaan ole vaikka ymmärrän kyl täysin et miks joku voi luulla myös näin. Mä oon nyt tän viikon aikana tajunnu, että mistä iso osa tästä kaikesta johtuu. Kuulostaa ehkä jonkun korvaan hassulta, mut se oikeesti johtuu siitä et olen kurdi. Se minkälainen mä oon, nii sellasia ne on kaikki muutki siellä meillä päin. Mä kiivastun hirveen nopee, mä huidon käsilläni ku hullu, puhun jostakin aivan normijutustakin välillä siihen malliin, että joku vieressä oleva vois kelata et oon tosi vihanen. MÄ OLEN SELLAINEN! Mä en voi sille mitään enkä tahdokkaan tehä sille mitään mullistavia muutoksia, koska sitten mä en olisi MINÄ. Mä oon aina ennen kelannu et oon tosi suomalainen, mut vasta tällä viikolla tajusin ettenhän mä oikeesti oo melkee yhtää suomalainen. Mä ymmärrän kyllä miten täällä toimitaan ja osaan varmasti hillitä itteäni paljon paremmin kuin joku joka ei oo asunu täällä ihan pienestä saakka, mutta en mä vieläkään oo oppinu muuttumaan hillityksi, rauhalliseksi ja asialliseks, niin ei mun varmaan sit kuulukkaan olla sellanen. Enkä edes tahdo olla sellanen!!! Jeppe on sellanen hyvin suomalainen pohjosen kundi ja sen takia meillä toimii hommat niin hyvin, mä syöksen tulta ja Jeppe kaataa vettä päälle.
Tajusin ton lisäks myös sen, että ne ihmiset jotka viihtyy mun kans, viihtyy myös oikein hyvin. Kaikkia mä en voi lähtee miellyttämään vaikka oon monesti sitä koittanutkin, mut lopulta aina kilahtanu ku en oo vaan kyenny mahtuu siihen tarvittavaan muottiin. Näin Lotta sano mulle ja se sai mut tajuamaan asiat niin paljon selkeemmin. Oon harrastanu tota nimittäin vuosia ja nyt se loppuu. Mä hyväksyn itteni tälläsenä kun mä oon ja ne jotka ei pysty sitä hyväksyy voi hankkii ympärilleen sellasia ihmisiä, jotka he hyväksyvät sellaisena. Älkää ikinä muuttuko kenenkään takia, koska useimmiten se menee vaan päin pyllyä ja sitten vituttaa kahta kauheemmin kun edes yritti. Hyväksykää ittenne sellasina kun ootte, meistä kaikista löytyy ärsyttäviä puolia joita pitää oppia hillitsemään, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Luonteenpiirteitten hillitseminenkin vie vuosia, voin sen sanoo kokemuksen rintaäänellä. Itehän en oo vieläkään oppinu hillitsemään äkkipikasuuttani kauheesti ja se on kuulkaa ehottomasti mun ärsyttävin puoli. Se on kuitenkin työn alla ja mitä enemmän kasvan sinne oikeeseen suuntaan tästä, niin sitä varmempi oon siitä, et se tulee olemaan vielä joskus hallinnassa.
Kirjotin tän nyt aika fiilis pohjalta, niiku teen lähestulkoon aina, joten älkää välittäkö virheistä. Ne ei oo se pointti tässä vaan se et oon heränny ja hyväksyny itteni vielä hitusen enemmän. Tehkää tekin pliis samoin.
Ps. Ärsyttää et pitää omassa blogissa selitellä tekemisiään, mutta te rakkaat joitten kuvia ei nyt löytyny tästä, niin ei se ei tarkota ettettekö merkkais ihan yhtä paljon ku nää apinat! Oon vaan kirjottanu tätä tekstiä nyt parin tunnin ajan, nii ei vaan jaksanu alkaa käyttää kolmatta tuntia siihen et saan kaikista ystävistä kivan kuvan tänne. Ja ihan näin muutenkin, älkää ottako kaikkia juttuja täälläkään niin kirjaimellisesti. Soittakaa! Ei tän blogin perusteella tiiä yhtään mitä mulle aidosti oikeesti kuuluu vaikka kerronki juttujani suht avoimesti. Pus!
Äiti oli tehny taas oikein maukkaan aterian.
